#18 - The Running Man (1987)

 "Arvoisat katsojat, suoraan Planet FunFunista,

Suomen Keravalta Gladiaattorit-studiolta...

Gladiaattorit!"

Jokainen omaa ikäluokkaani edustava kohtalotoveri muistaa varmasti tuon JP Jalon legendaarisen alkuspiikin 90-luvun alkupuolelta. Vielä noihin aikoihin komeaa leijonanharjaa kantanut ja Hollywoodissa menestystä niittänyt Renny Harlin toi Suomeen täysin uudenlaisen TV-sarjan joka oli niin amerikkaa kuin se Suomessa parikymmentä vuotta sitten oli mahdollista. Gladiaattorit oli kuin eräänlainen showpainin ja TV-visailujen symbioosi jossa normaalit kuolevaiset kansalaiset pääsivät testaamaan fyysisiä ja psyykkisiä rajojaan lähes sarjakuvahahmomaisia Gladiaattoreita vastaan. Rennyn ja bestiksensä Markun Selinin yhteisen Harlin & Selin Productions-tuotantoyhtiön kautta Suomeen tuotu sarja saapui MTV3-kanavalle suuren huomion saattelemana vuonna 1993 ja se upposikin edustamaamme kohderyhmään kuin kuuma veitsi voihin. Seurasimme NHL-lippikset vinossa ja Turtles-reput täristen kuinka kilpailijat ottivat yhteen Gladiaattoreiden kanssa mitä mielikuvituksellisimmissa lajeissa. Oli Taistelupalloa, Viidakon valtiasta, Kaupunkisotaa ja ties mitä Stunt-rataa. Ohjelman suola olivat tietysti itse Gladiaattorit ja jokainen sai valita tästä melkoisesta friikkisirkuksesta oman suosikkihahmonsa. Vakuuttiko armoton Vääpeli vai suositko kenties tummaa ja mystistä Mohikaania? Miellyttikö silmääsi enemmän hevosnaamainen mutta vikkelä Salama vaiko kissamaisen seksikäs Pantteri? Näiden hahmojen lisäksi joukkoon mahtuivat sellaisetkin oman elämänsä sankarit kuin Tony "Viikinki" Halme sekä Virpi "Timantti" Butt joiden myöhempiä murheellisia vaiheita olemme saaneet seurata vuosien mittaan median välityksellä.

Gladiaattorit oli tosiaan jotain mitä emme olleet koskaan ennen nähneet kotimaisten TV-tuotantojen saralla. Isolla budjetilla Keravan Planet FunFun-sisähuvipuistossa kuvattu sarja tarjosi takuuvarmaa viihdettä ja pelkkä legendaarinen tunnusmusiikki kera yllämainitun spiikin kera saavat lahjomattomat niskavillat pystyyn. Sähkökitarat ulvovat, lukemattomat spottivalot vilkkuvat ja yleisö mylvii villisti kun Gladiaattorit syöksyvät areenalle yksi kerrallaan. JP Jalon lisäksi juontajakaksikkoon kuului Harlinin tuonaikainen hoito Katariina Ebeling ja nämä kaksi koittivat pitää parhaansa mukaan naamansa peruslukemilla kun Gladiaattorit uhosivat mikrofoneihin omia käsikirjoitettuja ääliömäisyyksiään. Ääneen pääsivät myös kilpailijat jotka olivat yleensä palomiehiä, fitness-ammattilaisia tai vastaaviin fyysisiin rasituksiin tottuneita mattimeikäläisiä. Jokaisessa jaksossa vastakkain oli kaksi kilpailijaa sekä miesten että naisten sarjassa ja voittaja pääsi jatkoon, lopulta ihan Jenkkeihin asti ottamaan osaa Gladiaattorien MM-kisoihin. Amerikan televisiossa kaikki oli tietysti suurempaa ja kauniimpaa ja MTV3 teki oikean kulttuuriteon televisioidessaan "lajin" MM-kisat vuonna 1994. Suomen edustajina kisoissa olivat Magnus Liljestrand sekä Minna Karhu, joista ensimmäisen kohtaloksi koitui MM-tittelin menettäminen viimeisen esteradan loppusuoralla. Karhu hoiti sentään hommansa kotiin ja nappasi maailmanmestarin tittelin amerikkalaisten ihmetellessä sivussa. MM 1994 Never Forget!

Gladiaattorit!

Loppujen lopuksi Gladiaattoreita nähtiin Suomen televisiossa vain vuosina 93-94 eikä sarja onnistunut nousemaan superhitiksi lupaavasta alusta huolimatta. Sarjan lisenssimaksut olivat varmasti tähtitieetelliset eikä Gladiaattorien edustama, suomalaiselle luonteenpiirteelle hieman epäluontainen pullistelumentaliteetti saanut kansan syviä rivejä TV-vastaanottimien äärelle. Gladiaattorit ripustivat trikoonsa kuivumaan, Keravan Planet FunFun suljettiin ja Harlin & Selin Productions lakkautti toimintansa. Nykypäivänä Gladiaattorit näyttäytyy yhtenä 90-luvun nostalgisista ilmiöistä joihin kuuluvat kuuluvat esimerkiksi TV-peli Hugo, musiikkiohjelma Jyrki ja Suomen kaikki peruskoulut hokemillaan täyttänyt Kummeli. Youtuben syövereistä sarjaa löytyy muutaman jakson verran joten menneisyyteen takaisin hamuavat voivat ottaa mukavan asennon ja nautiskella kunnon nostalgiatripin Gladiaattorien muodossa. Omalla vastuulla luonnollisesti.

Mutta takaisin 90-luvun alkupuolelle ja ala-asteen pihalle jossa olimme murheen murtamia. Kriisipalavereissa hätä oli todellista kun yritimme käsittää mitä ihmettä oli tapahtunut. Miksi näin kävi? Naskaliaivoillamme emme tietenkään ymmärtäneet TV-tuotannoista tai taloudellisista asioista tuon taivaallista. Amerikassa sikäläiset Gladiaattorit porskuttivat menemään vahvasti. Saatoimme vain kateellisina lukea lehdistä satunnaisia juttuja hurjista uusista ja eksoottisista lajeista joita rapakon takaiset ikätoverimme tapittivat viikosta toiseen. Painoimme leukamme rintaan ja potkimme kiviä pitkin ala-asteen pihaa. Missään ei ollut enää mitään järkeä. Vasta lyhyen aikaa kestäneet elämämme olivat menettäneet jo merkityksensä ja tulevaisuus näytti synkältä. Maailman paras TV-sarja oli viety ikuisiksi ajoiksi pois ja haimme lohtua jääkiekkokorteista ja Sega Megadrivesta. Silti mikään ei voinut täyttää tuota koloa sieluissamme.

Jostain kaukaisuudesta kantautui kuitenkin etäistä viidakkorummun pärinää. Pimeyden keskellä riutunut joukkomme sai vihdoin valonpilkahduksen jostain paremmasta kun joku oli kuullut varmoista lähteistä että joku oli kertonut että joku oli saanut tietää että joku oli nähnyt että TV:n gladiaattorikisailuista olisi tehty elokuva. Eikä kyseessä ollut mikä tahansa elokuva vaan ihan oikea väkivaltainen ja verinen toimintaelokuva. Kierroksia nostatti entisestään elokuvan vaaralliselta kuulostanut suomenkielinen titteli Juokse tai kuole, ja viimeinen niitti oli elokuvan päätähden paljastuminen. Noihin aikoihin en tajunnut uskonnoista juurikaan mitään yhtä kivenkovaa faktaa lukuunottamatta: Jumala ON olemassa, hän on lihaksikas ja hänen nimensä on Arnold Schwarzenegger. Tämä oli elokuva oli nähtävä. Heti.

Elokuvan julisteita eri maista. Oma lempparini oikeassa ylälaidassa.

Tietenkään tuo kohuttu elokuva ei oikeasti perustunut sen enempää kotimaisiin kuin amerikkalaisinkaan Gladiaattoreihin. Päinvastoin. Emme noihin aikoihin tienneet että The Running Man oli alunperin jo 1987 ensi-iltansa saanut elokuva joka toimi itseasiassa katalysaattorina American Gladiatorsille ja sitäkautta meille niin rakkaille Gladiaattoreille. Herrat nimeltä Dan Carr ja John Ferraro (kuulostaako tuo kenenkään muun mielestä pornonäyttelijän nimeltä?) olivat jo pitkään kypsytelleet ideaansa Rooman valtakunnan aikaisten gladiaattorien päivittämisestä nykyaikaan ja yhtenä suurena inspiraation lähteenä oli toiminut kyseinen The Running Man, tässä vaiheessa tosin vasta kirjan muodossa. Miehet saivat idealleen kummasti vetoapua kun Arnoldin tähdittämä elokuva saapui ensi-iltaan ja potkaisi ovet auki väkivaltaisen TV-realityn maailmaan. Elokuva oli kohtalainen hitti ja paljasti verisen kisailuohjelman potentiaalin. - Life imitates art, totesivat TV-yhtiön pamput dollarit haistaessaan ja pistivät rahat kiinni tähän irvokkaaseen formaattiin. Loppu onkin televisiohistoriaa.

Mennäänpä kuitenkin vielä taaksepäin. Kuten mainittua, The Running Man perustuu alunperin kirjaan. Alkuperäinen, vuoden 2025 dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuva kirja ilmestyi jo vuonna 1982 ja sen kirjoitti muuan Richard Bachman. Julkisuutta hanakasti vältellyt kirjailija julkaisi 70-80-luvun taitteessa useamman teoksen jotka kaikki keräsivät kiitosta sekä maltillista sukseeta. Innokkaimmat lukijat huomasivat miehen tyylissä yhtäläisyyksiä alan legendaan Stephen Kingiin eikä tämä ollut sattumaa. Media onnistuikin tonkimaan esille totuuden siitä että Bachman olikin todellisuudessa itse King. Mies tuotti noihin aikoihin niin paljon materiaalia ettei hän halunnut puskea kirjoja markkinoille jatkuvalla syötöllä omalla nimellään.

Elokuvan tuottaja Rob Cohen oli kuitenkin ostanut kirjan filmatisointioikeudet jo kauan ennenkuin King paljastui aliaksensa takaa. Tämä ei tietenkään vähentänyt miehen intoa elokuvaa kohtaa ja tuottajat rupesivatkin mainostamaan elokuvaa jo etukäteen Kingin nimellä. Tämä ei kirjailijaa miellyttänyt ja hän vaati että elokuvan tekijätiedoissa käytettäisiin samaa nimeä kuin kirjankin kannessa eli Richard Bachmania.

Olikohan kirjan nimi suomeksi "punaisen pallon sisällä huutava mies"?

Alunperin The Running Manin ohjaajaksi palkattiin George P. Cosmatos joka oli ohjannut vain vuotta aiemmin Sylvester Stallonen tähdittämät Rambo II:n sekä tässäkin blogissa juuri käsitellyn Cobran. Toiminta oli siis Cosmatoksen heiniä mutta yllättäen mies ajautuikin törmäyskurssille elokuvan tuottajien kanssa. Kun tehdään elokuvaa joka sijoittuu tulevaisuuteeen, saattavat visiot vaihdella tekijöiden kesken kovastikin. Tämän elokuvan tuottajat saivat huomata karvaasti kun he kävivät lopulta läpi viisi eri ohjaajaa joista jokaisen kanssa jouduttiin vääntämään elokuvan tunnelmasta ja maailmasta.

Ohjaajasekoilun keskellä mukaan tarttui silti jotain hyvääkin sillä castingverkkoon polski kunnon vonkale, itse Arnold Schwarzenegger. Mies oli juuri vapautunut Predator-elokuvan kuvauksista esiinnyttyään siinä ajojahdin kohteena ja jatkoi samantien The Running Manin kuvauksiin jossa mies oli, noh, ajojahdin kohteena. Elokuvan screenplaysta vastannut Steven E. de Souza (no tuo on ainakin pornotähden nimi) oli Arnoldin vanha tuttu sillä miehet olivat työskennelleet edellisenä vuonna yhdessä Commandon parissa. Tuon elokuvan tarinasta vastannut Souza tiesi Schwarzeneggerin vahvuudet ja Running Manin päähahmoa muokattiinkin elokuvaa varten huomattavasti kirjaversiotaan machompaan ja sankarillisempaan suuntaan. Arnoldin lisäksi ehdolla päärooliin olivat mm. Patrick Swayze, Dolph Lundgren sekä Christopher Reeve jotka kuitenkin kaikki putosivat laskuista yksi kerrallaan.

Kaiken säätämisen, aikatauluongelmien ja tuhlattujen dollareiden jälkeen elokuvan ohjaajaksi palkattiin Paul Michael Glaser jolla ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta elokuvien ohjaamisesta. Monet saattavat muistaa miehen kameran toiselta puolelta Starsky & Hutch-sarjan toisena päähahmona. Ohjaamista mies oli ehtinyt harjoittelemaan vasta muutaman TV-jakson verran (mm. Miami Vice) kun hänet istutettiin ensimmäistä kertaa suuren budjetin toimintaelokuvan puikkoihin. The Running Manin kuvaukset päästiin vihdoin aloittamaan.

On your mark... get set... go!

Lyhyen videopelimäisen intron jälkeen pääsemme suoraan keskelle tulevaisuuden dystooppista maailmaa. Elokuva sijoittuu erittäin kaukaiseen tulevaisuuteen eli vuoteen 2017. Ruudulla pyörii raskauttavaa selontekoa tuonaikaisen maailman menosta. Maailmantalous on romahtanut. Ruoka, luonnonvarat ja öljy ovat lopussa. Yhdysvalloista on tullut puhdasverinen poliisivaltio joka pitää kansakuntaansa rautaisessa otteessaan. Valtio kontrolloi kaikkea kommunikoinnista viihteeseen ja kaikki tämän ulkopuolinen on sensuroitu ja tukahdutettu pois näkyvistä.

TV:n suosituin ohjelma on The Running Man, brutaali reality-sarja jossa nykyajan teknologiaa käyttävät modernit Gladiaattorit ottavat yhteen kilpailijoiden kanssa. Kilpailijat on valkattu elinkautisvangeista jotka eivät taistele kisassa voittaakseen matkoja etelän lämpöön tai saadaakseen kotiinsa viimeisintä viihde-elektroniikkaa. He taistelevat vapautensa puolesta.

Valtion tiukka kuri ja säännöstely eivät tietenkään sovi kaikille kansalaisille ja suurkaupungeissa syntyykin tasaisin väliajoin mellakoita joissa tuskastuneet ihmiset vaativat oikeuksiaan ja etujaan takaisin. Yksi näistä mellakoista puhkeaa Kalifornian Bakersfieldissa jonka johdosta paikalle hälytetään poliisihelikopteri. Kopterin puikoissa on Ben Richards, Arnoldin näyttelemä elokuvamme sankari. Hän on joukkoineen matkalla rauhoittelemaan tilannetta ja 1500 aseettoman ihmisen muodostama mellakka vaikuttaa helpolta palalta. Yllättäen Richards saa kuitenkin ylemmältä taholta käskyn tulittaa kaikki mellakkaan osallistuvat ihmiset kuoliaaksi. Tämä ei suoraselkäiselle Richardsille sovi. Hän haistattaa vitut esimiehilleen ja pitää sen jälkeen liikuttavan puolustuspuheenvuoron nälkäisten naisten ja lasten puolesta. Kun Richards ei suostu teurastukseen, saa hän muut kopterissa matkustavat poliisisotilaat kimppuunsa. Seuraa lyhyt painiottelu ja pienen älinän jälkeen Richards löytää itsensä kasan pohjalta.

Tämän jälkeen tarina hyppää puolitoista vuotta eteenpäin ja matkaamme futuristiselle vankileirille joka muistuttaa enemmänkin jonkinlaisen louhoksen ja rakennustyömaan risteytystä. Vangit ovat paskaisessa ja raihnaisessa kunnossa ja täällä he ovat vain pelkkää ilmaista työvoimaa. Tilannetta valvovat raskaasti aseistetut ja Darth Vader-tyylisiä hengityssuojaimia pitävät vartijat. Vankilan pimeydestä, höyryn ja kipinöiden keskeltä esiin astelee tuttu testosteronia tihkuva lihaskimppu.

Nyt on mies!

Puolentoista vuoden takainen selkkaus helikopterissa toi Richardsille petturin maineen ja valtio passitti miehen vankilaan. Siellä hän on kasvattanut itselleen muhkean parran ja bodannut itselleen entistä suuremmat muskelit jotka hehkuvat rasvattuina kipinöiden loisteessa. Mies on kuin pronssinen jumala. Richards kantaa olallaan massiivista metallipalkkia ja näky synnyttää välittömästi mielleyhtymiä Commandon alkuun jossa John  Matrix astelee ruutuun ensi kertaa olallaan jättimäinen puupölli.

Kuten muutkin vangit, myös Richards kantaa kaulassaan elektronista kaulapantaa. Tämä on yhteydessä sähköiseen turva-aitaan joka pitää vangit kiltisti alueensa sisäpuolella. Aitojen ulkopuolelle hiipiminen aiheuttaa välittömästi hälytyksen jonka seurauksena panta räjähtää ja vanki menettää pituudestaan senttejä noin yhden ihmispään verran. Jostain syystä aitaa kuitenkin kontrolloidaan täysin suojaamattomasti vankien keskeltä ja Richardsin vankitoveri, elokuvan pakollinen rillipää-älykkö Weiss onnistuukin vakoilemaan tietoonsa aitoja kontrolloivan salasanan. Tämän jälkeen Richards pistää kumppaneineen pystyyn kunnon mellakan jonka keskellä vangit onnistuvat anastamaan itselleen aseita sekä salkun jonka välityksellä aitaa kontrolloidaan. Arnold pääsee heti vauhtiin ja hän tulittaakin puolenkymmentä vartijaa pois pelistä. Mukaan mahtuu myös näyttävä hengenriisto jossa Richards tarttuu aseetonta vartijaa munista, heittää tälle nasevan one-linerin ja ja pudottaa hänet lopulta kymmenen metrin korkeudesta varmaan kuolemaan.

Tulittavat vangit siirtyvät ulos jossa he saavat aidan vihdoin off-asentoon. Juhlivat vangit juoksevat pois leiriltä iloisesti aseitaan heiluttaen ja villisti mylvien. Richards myhäilee tyytyväisenä ja poistuu kohti taivaanrantaa Weissin sekä toisensa ystävänsä Laughlinin kanssa. Helpottuneet miehet eivät kuitenkaan tiedä että heidän vapautensa on vain väliaikaista.

Los Angeles, tuo kaupunki enkelt.. enkelien? enkelten? enkelielen?

Kolmikko hakeutuu Los Angelesiin jossa se lyöttäytyy yhteen varjoissa elävän kapinallisryhmän kanssa. Tämä pieni mutta sinnikäs vastarintaryhmä elää valtion tutkan alapuolella jatkaen taisteluaan vapaamman maailman puolesta. Ryhmän tavoitteena on kaataa kaikkea kontrolloiva Verkko jonka välityksellä valtio lähettää propagandaansa miljooniin koteihin. Myös Richards joutui aikoinaan tämän samaisen propagandan uhriksi kun hänet lavastettiin syylliseksi Bakersfieldissa tapahtuneeseen verilöylyyn. Kapinalliset tunnistavat Richardsin heti ja ilmoittavat epäilyksistään miestä kohtaan. Richards tukkii skeptikoiden suut haukkumalla heitä pelkiksi haaveilijoiksi. Mies pistää sikariksi ja komentaa joukon johtajaa poistamaan hänen kaulapantansa. Tämä tottelee. Aamulla kolmikko hajaantuu ja miehet jatkavat omiin ilmansuuntiinsa. Richards lähtee kohti kaupungissa elävää veljeään, toivoen löytävänsä sieltä itselleen turvapaikan. Richards on päättänyt naamioitua rakennustyöläiseksi ja mies näyttääkin erehdyttävästi Village Peoplen kadonneelta jäseneltä.

24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivänä viikossa lähetettävä The Running Man on maan katsotuin televisio-ohjelma ja sen keulilla heiluu ohjelman juontaja ja pääjehu Damon Killian. Pääsemme näkemään tämän häikäilemättömän mulkeron elementissään kun mies matkaa toimistolleen median läpi, tivaa assistentiltaan miksi ohjelman katsojaluvut eivät nouse entisestään ja antaa lopulta potkut siivojalle joka erehtyy astumaan miehen tielle. Killiania näyttelee loistava Richard Dawson joka oli myös oikean elämän puolella yhteen aikaan TV-juontaja. Mies pääsikin tässä elokuvassa parodioimaan itse itseään ja hoitaakin homman kotiin ahneena ja limaisena Killianina. Näyttelijän lähipiiristä on myöhemmin kuiskittu että Dawsonin roolihahmo tässä elokuvassa ei vaatinut mieheltä isompaa näyttelyä. Mies ei tainnut olla kulissien takana kaikista mukavin persoona.

Toisaalla Richards on hankkiutunut sivilisaation pariin. Mies ilmestyy veljensä asunnolle ja ihmettelee hämmentyneenä miksi kukaan ei ole vielä kotona. Olisikohan kannattanut vaikka soittaa tai viestittää jotenkin asiasta etukäteen? Vielä isomman yllätyksen Richards saa kohdatessaan veljensä sijaan Amberin, elokuvan pakollisen naisen. Tulikuuman Maria Conchita Alonson näyttelemä Amber kokee elämänsä järkytyksen löytäessään kotoaan etsintäkuulutetun massamurhaajan. Richards koittaa vakuutella naiselle syyttömyyttään mutta tämä pakenee kirkuen. Miten itse toimisit jos kotiisi murtautuisi etsintäkuulutettu murhaaja? Amber kertoo että Richardsin veli on haettu asunnoltaan pois jo kuukausia sitten "jatkokoulutukseen". Richards tajuaa että hänen veljensä on tapettu. Saavuttaakseen naisen luottamuksen Richards nappaa naisen rautaiseen otteeseensa ja köyttää tämän sänkyyn.

Amber ei liiemmin välitä Richardsin S&M-leikeistä.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon että kohtauksen pyöriessä ruudulla nähdään yhtäaikaisesti kolme eri Predator-näyttelijää. Schwarzeneggerin lisäksi elokuvasarjan ensimmäisessä osassa esiintyi Jesse "The Body" Ventura joka nähdään tässä kohtauksessa taustalla pyörivässä TV:ssä. Venturan roolihahmo on patrioottisesti nimetty Captain Freedom, entinen The Running Man-gladiaattori ja nykyinen aerobic-ohjaaja. Mies pullistelee ohjelmansa mainoksessa vakuuttavasti ja laukoo motivoivia iskulauseitaan. Tulinen Alonso esiintyi puolestaan elokuvan jatko-osassa Arnoldin korvanneen Danny Gloverin apurina.

The Running Manin kulisseissa Killian jatkaa tuskailuaan jämähtäneiden katsojalukujen kanssa. Vaikka ohjelma on TV:n katsotuin, se ei miehelle riitä. Normaalit vangit eivät enää kelpaa haastajiksi voittamattomille gladiaattoreille ja Killian pelkää konseptin lässähtävän ennenpitkää. Vankeja läpikäydessään hän törmää videoon aiemmin tapahtuneesta vankilapaosta ja ihastuu Richardsin olemukseen välittömästi. Killian kuvailee Richardsia kaunokaiseksi jonka hän haluaa välittömästi. Killianin työryhmä kuuntelee pomonsa jossain määrin eroottisia kuiskailuja hieman hämillään ja ryhtyy selvittämään Richardsin sijaintia. Tämä bodattu ja jäntevä ihmisveistos on saatava kisaan hinnalla millä hyvänsä.

Killian rakastuu Richardsiin ensisilmäyksellä.

Amberin asunnolla Richards on kehittänyt lyömättömän suunnitelman. Koska hän ei voi matkustaa yksin, päättää hän kidnapata Amberin mukaansa ja matkustaa tämän aviomiehenä ulkomaille, kauas Yhdysvaltain valvovan silmän alta. Kun Amber esittää vastalauseen suunnitelmaa kohtaan, nostaa Richards naisen sängyn ilmaan ja pullistelee näyttävästi. Amber suostuu operaatioon pitkin hampain.

Kaksikko matkaa lentokentälle joka on kaikkien muiden paikkojen tapaan miehitetty ja tarkasti valvottu. Richards on vetänyt ylleen aivan helvetin tyylikkään Hawaiji-paidan ja retuuttaa Amberia mukanaan tämän protestoidessa jatkuvalla syötöllä. Ilmassa leijuu vahva epäonnistumisen riski.

Kaikki näyttää menevän hataran suunnitelman mukaisesti kunnes Amber nykäisee viime tingassa Richardsia nyrkillä suoraan munille ja pakenee tämän otteesta. Vartijat tunnistavat Richardsin ja villi takaa-ajo pitkin lentokentän käytäviä alkaa. Logiikan mestarina Richards hakeutuu rakennuksen ulkopuolelle ja koittaa pinkoa pakoon pitkin autiota kiitorataa. Vartijat saartavat miehen kulkuneuvoillaan välittömästi ja pistävät tämän nätisti pakettiin. Amber seuraa tilannetta sivusta, tässä vaiheessa vielä selvästi tyytyväisenä ja helpottuneena.

Killian on käyttänyt suhteitaan ja pian Richards tuodaan hänen eteensä. Killian kertoo Richardsille olevansa tämän suuri fani ja pyytää tätä kuuntelemaan tarjoustaan. Vankilaan palaamisen sijaan Richardsilla annetaan mahdollisuus osallistua The Running Maniin kilpailijana. Killian kertoo ihailevansa Richardsin voimaa, nopeutta, taitoja ja karismaa. Richards ei välitä perseennuolemisesta ja hän antaakin Killianille varsin selkeän vastauksen joka muodostuu kahdesta sanasta: Fuck sekä You. Voit itse päätellä minkälainen lause noista muodostuu.

Niljakas Killian on kuitenkin varautunut tilanteeseen. Hän näyttää Richardsille kuvamateriaalia kahdesta kilpailijasta jotka joutuvat peliin mukaan jos tämä ei suostu tarjoukseen. Richards tunnistaa kuvanauhan kaksikon: He ovat Weiss ja Laughlin, hänen entiset linnakundikaverinsa. Killian myhäilee tyytyväisenä eikä Richardsille jää muuta mahdollisuutta kuin suostua tarjoukseen. Suoraselkäisenä miehenä hän ei voi uhrata ystäviään oman turvallisuutensa tähden. Richards pumpataan täyteen mömmöjä ja nakataan selliin jossa hänet tainnutetaan kaasulla. Mies taistelee ja älisee aikansa kunnes vajoaa lattialle odottamaan huomista lähetystä.

Richards yrittää paeta ja esitellä samalla massiivisia reisiään.

Amber on ehtinyt jo takaisin kotiinsa ja nainen seuraa huuli pyöreänä TV-raporttia Richardsin pidätyksestä. Uutisessa kerrotaan valheellisesti kuinka Richards oli lentokentältä paetessaan tappanut useita viattomia siviilejä. Verisiä ruhoja katsellessaan Amber rupeaa pikkuhiljaa ymmärtämään että kaikki televisiossa kerrottu ei välttämättä olekaan totta. Voisiko Richards olla syytön kuten hän itse kertoi?

Suuri päivä koittaa. Kansan syvät rivit hakeutuvat asemiinsa ja rupeavat virittäytymään tunnelmaan. Studion penkit täyttyvät sadoista katsojista jotka ovat tulleet seuraamaan tätä irvokasta näytelmää mahdollisimman läheltä. Kaduilla ihmiset vaeltavat jättimäisten TV-ruutujen äärelle jotka tuuttavat ilmoilla sarjan väkevää introa. Sähkökitarat ulvovat, valospotit pyörivät villeinä ja lavalla lauma hyväperseisiä tanssityttöjä sätkii kuin viimeistä päivää. Näemme myös vilauksen sarjan gladiaattoreista kun Buzzsaw-niminen, lähinnä horpattua Hulk Hogania muistuttava lihapää pullistelee faneilleen studion pihalla. Esiteltyään voimiaan Buzzsaw murjoo tiensä studiolle faneja säästelemättä ja nämä ovat vertavuotavista nenistä huolimatta onnen kukkuloilla: Buzzsaw loukkasi kaikista miljoonista faneista juuri heitä!

It's showtime!

Sarjan fanit repeävät liitoksistaan kun Killian astelee lavalle. Tämä munapää on TV-historian tunnetuin hahmo ja koko kansakunta suorastaan syö hänen kädestään. Mies paistattelee kirkuvien fanien suosiossa ja nauttii selvästi tästä makaaberista aikaansaannoksestaan.

Toisaalla Richardsia talutetaan kohti lavaa. Mies kuuntelee lakimiehen luettelemia sääntöpykäliä ilmeetön ilme kasvoillaan ja kun häntä pyydetään allekirjoittamaan sopimus, tekee mies työtä käskettyä. Pisteenä i:n päälle Richards lyö mustekynän lakimiehen selkään ja murjaisee ilmoille jälleen yhden lukemattomista one-linereistaan.

Richards esitellään yleisölle raskaasti editoidun videon kautta jonka perusteella mies oli syyllinen Bakersfieldin teurastuksena tunnettuun verilöylyyn. Yleisö buuaa miehelle kuvottuneena ja toivoo tälle pikaista kisasta putoamista, toisin sanoen kuolemista. Yksi elokuvan tähtihetkistä koetaan samassa rytäkässä kun näemme ensimmäistä kertaa Richardsin kisa-asusteen: Se on sinikeltainen, jonkinlaista mäkihyppääjän asua muistuttava kokovartalopuku. Huikea näky.

Richardsin ilmiantanut ja pettänyt Amber on omantunnontuskien keskellä. Uutisissa nähty klippi lentokentän verilöylystä oli silkkaa kusetusta ja nainen on päättänyt selvittää oliko Richards syyllinen aiempaankaan rikokseensa. Nainen työskentelee samassa rakennuksessa mistä kilpailijat aloittavat matkansa ja hän syöksyy arkistokerrokseen tutkimaan alkuperäisiä videonauhoja. Jotakin mätää tässä on. Samalla hetkellä kun hän löytää Richardsin nimellä varustetut nauhat, tarttuu vartijan käsi naiseen. Busted! Kaikki tuntuikin käyvän liian helposti.

Studion puolella Richards istutetaan kelkkaan joka kuljettaa kilpailijat rakennuksesta kilparadalle. Kyllä, kilpailijat. Starttivaiheessa paljastuu että Weiss ja Laughling joiden avulla Killian kiristi Richardsin mukaan lähetykseen ovat myös lähdössä matkaan. Kaksikko on puettu myös kilpa-asuihin ja sullottu omiin kelkkoihinsa. Killian huudattaa yleisöä ja nämä mylvivät innoissaan kun show on lähtölaukausta vaille valmis starttaamaan. Ennen matkansa alkua Richards luo Killianiin pistävän katseen ja antaa tälle pyhän lupauksen: I'll be back! Killian hämmentyy tästä noin sekunniksi mutta heittää välittömästi nasevan vastapallon tokaistessaan että mahdollinen paluu tapahtuu vain uusinnoissa.

- Eikö teillä oikeasti ole kuin keltaisia asuja?, murehtii Richards.

Suihkumoottorit pistävät kilpailijoiden kelkat käyntiin ja kolmikko ammutaan putkeen joka kuljettaa heidät kohti varsinaista kilpailuareenaa. Miehet irvistelevät ja mylvivät tuskissaan G-voimien pusertaessa heidän naamavärkkejään läjään. Lopulta kolmikko saapuu kujalle jota kansoittavat nahkaan ja niitteihin verhoutuneet jengiläiset. Spottivalot häikäisevät joka suunnasta ja Richards, Weiss sekä Laughlin aloittavat toivottamalta tuntuvan matkansa kohti varmalta näyttävää kuolemaa.

Katsojat valitsevat ohjelmassa nähtävät gladiaattorit ja yleisö äänestääkin ensimmäiseksi mukaan Sub Zero-nimisen raakalaisen. Tämän johdosta kilpailijakolmikko ajetaan pimeään halliin jonka lattia on kylmä ja jonka sisällä hengitys höyryää. Kyseessä lienee siis... jäähalli. Pian valot syttyvät ja kamerat rupeavat pyörimään villisti kilpailijoiden ympärillä. Miehet eivät ehdi ihmettelemään tilannetta kauaa kun heidän kimppuunsa hyökätään. Hallin pimeydestä pinkoo esiin luistimillaan Sub Zero, joka on jonkinlainen jääkiekkomaalivahdin ja amerikkalaisen jalkapallon pelaajan risteytys. Arviolta kaksimetrinen ja 120-kiloinen gladiaattori taklaa miehet samantien jään pintaan ja show käynnistyy toden teolla. Yleisö karjuu ja vedonlyöntiringit pyörähtävät samantien käyntiin pitkin kaupungin katuja. Kenet Sub Zero tappaa ekana? Kauanko kilpailijat selviävät? Millä tavalla gladiaattori suolistaa kolmikon?

Sub Zero luutuaa jäätä Weissin ruholla.

Sub Zero saakin välittömästi yliotteen liikkuessaan luistimillaan tutulla kotiareenallaan. Gladiaattori veivaa Weissin maaliin ja tinttaa Laughlinin pois pelistä selkeästi sääntöjen vastaisella korkealla mailalla. Näissä karkeloissa ei ole kuitenkaan aikaa odotella pillin soimista ja tämän tajuaa myös Richards. Hän käyttää lihaksikkaita aivojaan ja riuhtaisee itselleen metritolkulla piikkilankaa kaukaloa ympäröivien laitojen rakenteista. Sub Zero ei moista huomaa hallin hämärässä valaistuksessa ja luisteleekin suoraan Richardsin ansaan. Armoton piikkilanka kietoutuu Sub Zeron kaulan ympärille ja tämä kokee irvokkaan lopun kaatuessaan koristen jään pintaan.

Yleisö studiossa ja TV-vastaanottimien äärellä on mykistyy täysin. He seuraavat järkyttyneinä kun Sub Zeron kaulasuonet purskauttelevat viimeiset veripisaransa samalla kun kilpailijakolmikko jatkaa matkaa kohti seuraavaa haastetta. Tällaista he eivät ole tottuneet näkemään koskaan aiemmin. Sanattomaksi menee myös aina niin suulas Killian. Sanaton ei ole sen sijaan Richards ja mies pääseekin jälleen murjaisemaan parit osuvat one-linerit.

Kilpailu saa luvan jatkua. Richards on selvästi täysin toista maata aiempien kilpailijoiden kanssa ja siksi hänen peräänsä lähetetään tällä kertaa kaksi eri gladiaattoria. Matkaan lähtee jo aiemmin nähty Buzzsaw, tuo horpatun Hulk Hoganin ja Commandosta tutun Bennettin epäpyhä symbioosi. Mies irvistelee kaulasuonet sykkien ja naama punaisena helottaen heilutellessaan massiivista moottorisahaa. Kieltämättä aika uhkaava näky. Uhkaava näky ei sen sijaan ole toinen gladiaattoreista, Dynamo. Bodarin sijaan mies muistuttaa diskopallon sisälle sullottua Benny Hillia. Dynamo ampuu käsistään sähköä ja jos homma ei kuulostaisi jos tarpeeksi oudolta niin get this - kaiken kukkuraksi kundi laulaa jatkuvasti komealla oopperaäänellään. Aikamoista.

Buzzsaw, metsuri helvetistä.

Tässä vaiheessa peliin tuodaan mukaan vielä yksi kilpailija. Kyseessä on vakoilusta kiinnijäänyt Amber. Nainen on verhoiltu samanlaiseen keltaiseen kisa-asuun kuin Richards ja hänet lähetetään kelkan kyydissä matkaan samalla kun videotaulut syöttävät buuavalle yleisölle propagandavideoita tämän elämänvaiheista. Täytyy kyllä myöntää että tiukka ja ihonmyötäinen keltainen puku näyttää huomattavasti paremmalta Amberin kuin Richardsin yllä.

Mieskolmikko jatkaa matkaansa edellä kunnes Weiss bongaa jostain syystä radan varrelle sijoitetun suuren sateliitin jota valtio käyttää Verkkonsa ylläpitoon. Se on tuhottava. Richardsin mielestä kundit voivat tunkea sateliitit persuksiinsa mutta suostuu lopulta mukaan. Matkalla kundit törmäävät Amberiin joka liittyy joukkoon pakollisena matkaa hidastavana naisena.

Matka kuitenkin keskeytyy kun Buzzsaw ja Dynamo saavuttavat kilpailijat. Ensimmäinen kaasuttelee moottorisahoin varustellulla moottoripyörällään, toisen tehdessä matkaa huvittavalla miniautollaan. Kilpailijanelikko jakautuu tohinassa kahteen eri osaan. Weiss suuntaa Amberin kanssa kohti sateliittia Dynamo perässään kun taas Richards ja Laughlin ajautuvat hämärään tunneliin Buzzsawin jahtaamina.

Aina yhtä tyylikäs Dynamo.

Moottorisahaa prätkänsä selässä heilutteleva Buzzsaw saa välittömästi yliotteen Richardsista ja Laughlinista. Gladiaattori roikottaa köytettyä Richardsia pitkin soraista tietä samalla kun Laughlin vuotaa kuiviin saatuaan maistiaisen moottorisahan kuolettavasta suudelmasta. Richards saa Buzzsawin kuitenkin pois prätkänsä selästä ja luvassa on komea fyysinen vääntö kun kaksikko ottaa yhteen vain villisti huutava moottorisaha välissään. Jo hetken aikaa näyttää siltä että Richards menettää otteensa kuten näihin kohtauksiin aina kuuluu. Lopulta mies kuitenkin vääntää kovalla älinällä homman voitokseen ja pusertaa sahan kohti Buzzsawin jalkoväliä. Tämä saa ikimuistoisen ympärileikkauksen ja päättää päivänsä hulvattomaan falsettikiljuntaan.

Weiss ja Amber ovat sen sijaan pulassa. He ovat päässeet jo sateliitin äärelle jossa Weiss on purkanut laitteen käyttökoodin ja opettaa sitä Amberille parhaansa mukaan. Kaksikko keskittyy kuitenkin liikaa eivätkä he huomaa lihavan Dynamon lähestyvän heitä. Tämä ampuu käsistään sähköä kohti Weissiä joka kaatuu maahan tuskissaan.

Dynamo nappaa Amberin kiinni mutta ei jostain syystä tee tälle juuri mitään. Pieni nujuaminen ei johda mihinkään ja pian Richards hipsii tiluksille. Hän saa houkuteltua Dynamon peräänsä ja suuntaa kohti mäkisiä pikkuteitä. Dynamo on laiska läski joka ei lähde perään tietenkään juoksemalla vaan hyppää autonsa rattiin. Tämä kostautuu kun mies menettää autonsa hallinan Richardsia jahdatessaan ja jää puristuksiin, menettäen samalla asunsa sähkövirran. Mies vinkuu kuin sika Richardsin lähestyessä tätä metallisen tangon kanssa mutta yllättäen hän selviääkin naarmuitta. Richards ilmoittaa että hän ei suostu tappamaan avutonta ihmispoloa ja jättää nöyryytetyn Dynamon omaan loukkuunsa. Miehen supermoraalikohtaus on tietysti hieman ristiriidassa äskeisen moottorisahalla hoidetun genitaalisilvonnan kanssa mutta kukin toki tavallaan.

Richards ei ole mikään tunteeton tappaja, paitsi silloin kun hän tappaa tunteettomasti.

Amber ja Richards selviävät tilanteesta mutta heidän vapaudellaan on hintansa: Weiss sekä Laughlin. Ensimmäinen käristyi elävältä Dynamon sähkösyleilyssä eikä Laughlinin tilanne ole yhtään sen parempi. Buzzsaw onnistui nirhaisemaan miehen kropasta pois ison siivun ja verenvuoto on sitä osastoa ettei hyvältä näytä. Viimeisillä voimillaan Laughlin pyytää Richardsia hoitamaan homman kotiin heidän kunniakseen, korisee tovin ja vaihtaa lopulta hiippakuntaa. Richards heittäytyy tunteelliseksi ja toteaa että hänen pitäisi olla Laughlinin tilalla koska Laughlin pelasti hänen henkensä. Tunteellinen pianomusiikki kilkuttaa taustalla ja luvassa näyttää olevan ikimuistoinen matka Richardsin mentaaliosaston herkemmälle puolelle.

Luojan kiitos Schwarzenegger ei ehdi tuon pidemmälle tunteilussaan kun Killian ottaa yhteyttä mieheen. Gladiaattoreille buuaavat katsojat ovat saaneet miehen varpailleen eikä hän odottanut todellakaan että Richards olisi selvinnyt kisassa näin pitkälle. Epätoivoisena ratkaisunaan hän tarjoaa Richardsille sopimusta gladiaattorin rooliin. Tämä ei diilistä innostu ja kertoo että Killian voi syödä sopimuksensa. Mahaa ei kannata kuitenkaan syödä täyteen sillä tämän jälkeen Richards aikoo survoa nyrkkinsä Killianin kaulan kautta mahalaukkuun ja murtaa tämän selkärangan. Killian päättelee että kyseessä on kieltäytyminen.

Tässä vaiheessa myös viimeinen pukukopissa odottava gladiaattori saa käskyn valmistautua tehtäväänsä. Vuorossa on Fireball ja yllättäen miehen tärkein ja vaarallisin ase on tuli jota mies sylkee metritolkulla liekinheittimensä kautta. Liikkuessaan Fireball ei turvaudu moottorikulkuneuvoihin vaan hän matkaa jet packinsa avulla. Sitä ollaan niin futuristisia.

Fireball astuu pirttiin.

Killian koittaa lietsoa jo kolme suosikkigladiaattoriaan menettänyttä yleisöä takaisin peliin. Buuausmyrsky ei ota taantuakseen ja kun Killian kysyy leikkisästi yleisön edustajilta kenen he uskovat tekevän seuraavan tapon, saa hän yllättävän vastauksen. Valtaosa yleisöstä mylvii villisti Richardsin nimeen. Sama kiima tarttuu myös vedonlyöjiin ja nämä rupeavat betsaamaan tosissaan Richardsin puolesta. Sinnikkyydellään ja periksiantamattomuudellaan mies on kääntänyt yleisön puolelleen kuin Rocky aikoinaan Neuvostoliitossa. Uskomatonta draamaa.

Homma ei ole kuitenkaan vielä paketissa. Fireball yllättää Richardsin ja Amberin ja nämä pakenevat (poikkeuksellisen) fiksusti läheisen rakennuksen sisälle jossa gladiaattori ei voi käyttää jet packiaan. Amber ei malta käyttäytyä fiksusti kovinkaan kauan ja nainen alkaakin tekemään kaikkensa jotta homma kusisi näin loppusuoralla. Hän rimpuilee Richardsia vastaan ja kälättää jatkuvasti jotta Fireball kuulisi varmasti missä he ovat. Pian gladiaattori saartaakin heidät ja kirjaimellisesti tulittaa kaksikkoa kohti.

Amber ja Richards pakenevat epätoivoissaan pitkää käytävää pitkin ja näyttävät olevan pahasti nalkissa. Viimeisenä epätoivoisena tekonaan Richards rupeaa paiskomaan tynnyreitä kohti Fireballia. Richards älisee lisää huomatessaan bensalla täytetyn tynnyrin ja kaataa sen Fireballin suuntaan. Tämä kulottaa itse itsensä ja homma näyttää olevan ohi nopeammin kuin kukaan uskoikaan.

Tietenkään homma ei käy näin helposti. Fireball astelee liekkimeren keskeltä esiin kuin tappajakyborgi tulevaisuudesta ja Richads ja Amber jatkavat pakoaan. Kaksikko ajautuu erilleen ja Fireball saartaa Amberin. Gladiaattori tekee klassisen mokan ja rupeaa hölöttämään sillä hetkellä kun kuolinisku olisi ehdottomasti tehtävä. Richards käyttää tilanteen hyväkseen ja syöksyy katosta kuin ninja. Mies repii Fireballin kaasusäiliön letkun irti, potkaisee gladiaattorin nurkkaan ja viskaisee ilmoille ensin one-linerin ja heti sen perään jostain kaivamansa hätäraketin. Fireball muuttuu nimensä mukaiseksi ilmiöksi ja jäljelle jää vain kippuraksi palava raato.

Nyt henkeä haukkovat jo studion kulisseissa ohjelmaa pyörittävät työntekijätkin. Kukaan heistä ei saa sanotuksi mitään. Richards on tehnyt uskomattoman teon ja kukistanut kaikki sarjan vakiogladiaattorit. Jäljellä on enää yksi mies. Jesse Venturan näyttelemä Captain Freedom saa vuosien tauon jälkeen käskyn vetää tutut kamat niskaansa. Mies on seurannut Richardsin otteita sarjan kulisseista koko lähetyksen ajan ja hän on valmis ottamaan haasteen vastaan. Mies vastaan mies, kunnon perinteinen fyysinen mylly vailla mitään ylimääräisiä aseita tai laitteita.

Captain Freedom ei halua pukeutua Robotti Ruttuseksi.

Tämä jää kuitenkin haaveeksi kun Killian ilmoittaa että Captainin olisi vedettävä niskaansa muiden gladiaattorien tapaan kunnon rooliasu ja ties mitä muuta laitteistoa. Captain on asiasta jyrkästi eri mieltä ja ilmoittaa murjoneensa Richardsin kaltaisia miehiä paljain käsin jo kymmenen vuotta sitten. Killianille tämä ei tietenkään sovi ja hän toimittaa karjuvan Captainin ulos studiosta. Koko elokuvan ajan lupaavasti pohjustettu yhteenotto Richardsin ja Captain Freedomin välillä jää siis haaveeksi. Valtaisa pettymys.

Vai jääkö sittenkään? Amber ja Richards etsivät kuumeisesti Weissin paljastamaa radan varrella sijaitsevaa kapinallisten salaista tukikohtaa. Etsiessään tätä kaksikko putoaa pitkään kuiluun joka pudottaa heidät piikkien ja spottivalojen ympäröimälle molskille. Siellä heitä odottaa kukapa muukaan kuin itse Captain Freedom. Tämä tarttuu välittömästi Amberiin ja nostaa tämän vaatimattomasti päästä ilmaan. Naisesta ei ole lihaskimpulle vastusta ja pienen väännön jälkeen tämä taittaakin Amberin niskat poikki kuin kanankoiven.

Raivostunut Richards syöksyy Captainin päälle ja kaksikko pääsee vihdoin aloittamaan koko elokuvan ajan odotetun kaksintaistelun. Vääntö on hurjaa ja älinän määrä suorastaan maagista. Iskut ja potkut päästävät ääniä jotka kuulostavat aseenlaukauksilta. Veri räiskyy ja miehet ulvovat tuskasta lentäessään vuorotellen kohti armottomia piikkilankakasoja. Lopulta Captain Freedom saa Richardsin lantiolta tukevan otteen ja puskee tätä koko voimallaan kohti seinästä törröttäviä massiivisia piikkejä. Richards on voimaton ja lopulta piikit lävistävät miehen kropan ja pään kuin kuuma veitsi voin. Tuskissaan karjuva Richards vuotaa verta kuin pistetty sika ja mies on vihdoin pois pelistä. Studio yleisön puolella karjuu ja kuuluttaja julistaa liikuttuneena kuinka huikean paluun tehnyt Captain Freedom teki paljain käsin sen mihin kukaan muu gladiaattori ei pystynyt. Hän tappoi Ben Richardsin.

Richards ja Amber seuraavat lähetystä häkeltyneinä kapinallisten tukikohdasta johon he ovat vihdoin päätyneet. Ruudulla pyörii TV-yhtiön huikeasti editoima ja kuvanmuokkausta hyödyntävä valheellinen pätkä jossa aiempien Captain Freedomin uhrien tilalle on sijoitettu Amberin ja Richardsin vartalot. Video on hämmentävän aidonnäköinen ja se onnistuu jopa imitoimaan Richardsin tuttua njaaugh njaau-älinää täydellisesti. Aikamoista taiteilua. Richards takoo nyrkkiä pöytään ja tajuaa että Killian ei tule päästämään heitä ikinä elävänä pois kuvausalueelta. Huijauksen paljastuminen olisi liian iso riski.

Kaksikkoa suojelevat kapinalliset valmistautuvat Verkon sateliitin tuhoamisreissulle ja he tarvitsevat Amberin mukaansa koska tämä on painanut mieleensä Weissin aiemmin esiinkaivaman koodin. Meneekö sekavaksi? Vielä sekavammalta vaikuttaa Richards joka kaiken tappamisen ja riehumisen jälkeen rupeaa mylvimään kapinallisia vastaan, väittäen että he eivät tarvitse aseita yhden sateliitin sulkemiseen. Kun kapinallisten johtaja (jota näyttelee Fleetwood Mac-yhtyeen rumpali Mick Fleetwood) kertoo että sateliitin hallussapito on vaarallista hommaa, luo Richards viettelevän katseen lähimpään aseeseen ja virnuilee kuinka hän lupasi Killianille tulevansa takaisin. Mies on kuin mentaalinen tuuliviiri eikän äijän motiivien perässä pysyisi enää poliisikoirakaan. Richards tarttuu joka tapauksessa aseeseen, sytyttää sikarin ja lähtee matkaan kohti viimeistä veristä ristiretkeä. Hyvä niin.

Richards matkalla toiminnan ytimeen.

Ohjauskopissa Killian jakaa työryhmälleen kehuja ja lupaa heille avokätisesti varmat työpaikat ainakin tuotantokauden loppuun saakka. He selvittivät uhkaavalta vaikuttaneet tilanteen ja käänsivät tilanteen voitokseen neljästä menetetystä gladiaattorista huolimatta.

Maan alla kapinallisjoukko, Richards sekä Amber valmistautuvat koko Verkon kaatavaan viimeiseen iskuun. Jopa Amber on saanut jostain aseen ja herää vain kysymys että missäköhän helvetin välissä tämä tärisevä toimistomuija karaistui pyssysankariksi? Toinen mysteeri saadaan heti perään kun nainen ilmoittaa että hänellä on suoraa lähetystä varten jemmassaan myös alkuperäinen nauha Richardsin väitetystä sekoamisesta Bakersfieldissä. Katsoja voi vaan pohtia missä helvetissä nainen on nauhaa säilyttänyt koko kisan ajan, kilpailijoiden asuissa kun ei taskuja näyttänyt olevan. Alapäähenkisille pohdinnoille ei ole kuitenkaan aikaa ja kapinallisjoukko jatkaa matkaansa kohti studiota Richardsin pinkoessa keulilla.

Studiossa Killian ja tanssitytöt pitävät tunnelmaa yllä. Pienen suvantovaiheen jälkeen kaikki näyttää olevan kunnossa ja homma jatkuu hyvin siihen saakka kunnes studion jättimäiset TV-ruudut menevät pimeäksi. Pienen lumisateen jälkeen ruudulle vyöryy kuvamateriaalia joka kertoo Killianin olevan valehtelija. Tämä seuraa yleisön tavoin suut auki tilanteen kehittymistä ja pian he kaikki näkevätkin videon Richardsin alkuperäisistä otteista Bakersfieldin taivaalla. TV-tuotantoryhmä ei pysty ajamaan lähetys alas sillä kapinallisjoukko on jo heidän luonaan piiput tanassa.

Pian studion ovet räjähtävät auki ja Richards juoksee esiin. Hän karjaisee "it's showtime" ja luodit rupeavat viuhumaan samantien ilmassa. Yhtiön turvamiehet räiskivät silmittömästi sinne tänne huolimatta siitä että studio on täynnä viattomia katsojia. Kaaos on tosiasia, samoin turvamiesten ammattitaidottomuus. Miesten tähtäys on samaa osastoa kuin Star Warsista tutuilla Storm Troopereilla eli he eivät osuisi navetan seiniin edes rakennusten sisältä. Richardsin osumatarkkuus on luonnollisesti sadan prosentin liepeillä ja mies pudottaa vartijoita kuin kärpäsiä tieltään. Hän haluaa päästä käsiksi Killianiin joka koittaa paeta parhaansa mukaan kirkuvan väkijoukon keskellä. Miljoonat ja miljoonat katsojat seuraavat tätä eriskummallista suoraa lähetystä täysin hämmentyneinä. Pian studiossa on jäljellä enää kaksi miestä: Richards sekä Killian.

Toinen näistä miehistä on kusessa. Arvaa kumpi?

Killian koittaa hiipiä vaivihkaa studion lavasteiden suojaan mutta pian hän kuulee tutun, väkevän aksentin säväyttämän mongerruksen takaansa. Richards lupasi tulla takaisin ja sen lupauksen hän tottavie piti. Killianin suu rupeaa käymään tuttuun tapaansa ja hän koittaa esittää Richardsille monologin kaikkea pyörittävän TV:n vastuusta yhteiskunnassa. Vuosikymmeniä he ovat kertoneet ihmisille mitä tehdä, miten pukeutua ja miten syödä. Puolustuspuheenvuoro ei vakuuta Richardsia ja hän toteaa että vaikka hänellä ei ole juurikaan kokemusta TV-viihteen maailmasta, tietää hän itse mitä hän haluaisi nähdä. Mies paiskaa Killianin samanlaiseen kelkkaan joka kuljetti hänet radalle muutamaa tuntia aiemmin ja iskee lukot kiinni. On jälleen yhden one-linerin aika ja sen jälkeen Richards pistää kelkan liikenteeseen. G-voimien murjoma Killian löytää itsensä yhtenä oman sairaan pelinsä nappuloista kun miehen kelkka syöksyy hurjaa vauhtia läpi mainosständien, lopulta vain räjähtääkseen liekkeihin. Richards seuraa tilannetta studion puolelta myhäillen ja murjaisee vielä yhden one-linerin ilmeisen ehtymättömästä slogan-kaivostaan.

Miljoonat katsojat ympäri maata hurraavat kun heidän vielä äsken rakastamansa juontaja palaa kippuraksi liekkimeren keskellä. Jos elokuva halusi vihjata kotiyleisöjen olevan vain kaiken suoraa nielevää lammaslaumaa, sen tämä kohtaus todellakin todistaa. Jengi chanttaa Richardsin nimeä kuin viimeistä päivää ja pian myös Amber hipsii studion puolelle. Richards luo naiseen kiimaisen katseen, tarttuu tiukasti tämän hanuriin ja antaa tälle mojovan suudelman. Kaksikko poistuu studion lavasteisiin lähetyksen siirtyessä stand by-tilaan. Kapinallisjoukko on onnistunut ottamaan Verkon hallintaansa, The Running Man on juuri tarjonnut viimeisen jaksonsa ja Richardsin on aika siirtyä pois parrasvaloista. Elokuvan lopputekstit rullaavat ruutuun inspiroivan kasarirockin jauhaessa taustalla. Homma on paketissa.

Onpa ihanaa.

The Running Man saapui elokuvateattereihin Yhdysvalloissa marraskuussa 1987, vain alle puoli vuotta Schwarzeneggerin tähdittämän Predatorin jälkeen. Siinä missä Predator oli kiistaton täsmäisku sekä katsojien että kriitikkojen mielestä, jäi The Running Manin vastaanotto huomattavasti haaleammaksi. Elokuva ei onnistunut vetämään katsojia teattereihin Predatorin tavoin ja loppujen se tuotti lippuluukuilla 38 miljoonaa taalaa. Toki kohtalainen summa, mutta Schwarzeneggerin tuonaikaisen statuksen huomioonottaen lopputulos oli pienoinen pettymys.

Mikä sitten meni mönkään? Alkuperäisestä kirjasta vastuussa ollut Stephen King ilmoitti heti kärkeen olleensa pettynyt tapaan jolla hänen tarinaansa käytettiin. Lopputulos vastasi vain löyhästi alkuperäiskirjaa ja eniten lokaa satoi Schwarzeneggerin niskaan. Kingin mukaan Ben Richardsin hahmo vietiin valkokankaalla täysin päinvastaiseen suuntaan kuin kirjassa, jossa mies joutui mukaan peliin olosuhteiden pakosta. Hän tarvitsi rahaa kuolemansairaalle tyttärelleen ja kisa oli pikavippi tarvittavien hoitokulujen hankkimiseen. Elokuva sisältää muitakin massiivisia eroavaisuuksia elokuvan tarinaan, kuten esimerkiksi sen että kirjan tapahtumat sijoittuvat ympäri maata.

Ennen kuvauksia läpikäyty ohjaajasekoilu vaikutti varmasti myös lopputulokseen. Lupaavista lähtökohdista huolimatta The Running Manin maailma jää jotenkin ontoksi ja pahviseksi eikä se onnistu luomaan yhtä vakuuttavaa tulevaisuuden dystooppista maailmaa ympärilleen kuin esimerkiksi samana vuonna ilmestynyt Robocop. Koko elokuvan yllä leijuu vahva kompromissin maku ja se on yleensä lopputulos kun tuottajat ja ohjaajat hakkaavat päitään liikaa yhteen. Tässä tapauksessa ohjaajia oli matkan varrella viisi kappaletta eikä lopputulos taida vastata yhdenkään visiota. Jopa elokuvan musiikit tuntuvat olevan aivan väärässä paikassa. Elokuvan lopulta ohjannut Glaser hyppäsi mukaan niin loppumetreillä ettei hän varmasti päässyt vaikuttamaan valtavasti lopputulokseen. Mies teki parhaansa niillä välineillä mitä hänelle tarjottiin.

Hieman yllättäen ohjaajan kritisoijien joukkoon liittyi Schwarzenegger jonka mukaan Glaser hukkasi elokuvan ytimen omaa kokemattomuuttaan. Samaan hengenvetoon mies kuitenkin myönsi ymmärtävänsä Glaserin tilannetta, tämä kun oli aiemmin toiminut vain TV-ohjaajana jossa työ tehdään vielä enemmän tuotantoyhtiön talutushihnassa. Tässä vaiheessa osan loasta voisi kaataa myös Schwarzeneggerin niskaan joka tuntuu olevan elokuvassa yllättävänkin heikoilla jäillä. Toimintakohtauksista mies toki selviää tuttuun tapaansa mutta Richardsin hahmo jättää erittäin kylmäksi. On kuin Arnold ei olisi osannut päättää onko Richards suoraselkäinen sankari vaiko omaa etuaan ajava, vitsejä murjova renttu. Lopputulos tipahtaa johonkin näiden kahden ääripään välille eikä katsoja löydä Richardsista samanlaista särmää ja ihailun kohdetta kuin vaikkapa Terminatorista tai Conan Barbaarista. Jonkinlaisen one-linerien maailmanennätyksen elokuvan aikana tekevä Richards on kuin parodia Arnoldin kaikista roolisuorituksista, hyvässä ja pahassa.

Vielä kerran: Perseguido.

Mutta onko The Running Man oikeasti huono elokuva kuten ylläoleva teksti kovasti väittää? Ei tietenkään ja kyse on jälleen katsojan omasta näkökulmasta.

Puolentoista tunnin mutkatonta ja helposti sulateltavaa välipalaa kaipaavalle katsojalle The Running Man on oiva valinta. Se on värikäs, väkivaltainen, hölmö ja vauhdikas, testostoria tihkuva machoraina eikä se kaipaa sen suurempaa aivonystyröiden stimulointia avautuakseen. Wham bam thank you ma'am.

Mutta voisiko tämä elokuva tarjota myös muutakin? Pintaa rapsuttelemalla filosofisempaa pohjavirettä vailla oleva katsoja voi tietysti peilata elokuvan tarinaa nyky-yhteiskuntaan, esimerkiksi valloillaan olevaan reality TV-buumiin sekä kulutustottumuksiimme. Otammeko kaiken tarjotun vastaan mukisematta, vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä? Osaammeko vaatia enää mitään tasoa meille tarjotun viihteen, taiteen ja muun kulttuurin suhteen? Olemmeko todella pässejä narussa ja nielemme meille tarjotut syötit täysin kakisematta? Ovatko Cheek, Vain Elämää ja Transformers todellakin parasta mitä on saatavilla? Näkikö Stephen King todella tulevaisuuteen? Onko Arnold aikamme Jeesus?

Kiteytettynä voisi todeta että jossain määrin The Running Man pyrkii juuri samaan kuin samana vuonna ilmestynyt Robocop mutta tekee kaiken vain hieman heikommin. Myös Robocopia voi katsoa halutessaan vain "pelkkänä" toimintaelokuvana mutta sen alta löytyy selkeästi paljon muutakin. Robocopin onni oli se että sen ohjauksesta vastasi vahvan näkemyksen omannut Paul Verhoeven kun taas The Running Man pyöri lähes koko tuotantovaiheensa vailla kompassia joka suuntaan. Siksi lopputulos on luvalla sanoen hieman valju ja The Running Man jää vain pelkäksi toimintaelokuvaksi ja jonkinlaiseksi hukatuksi mahdollisuudeksi.

Mutta minkä elokuva syvällisyydessään häviää, sen viihdyttävyydessä voittaa. The Running Manin vahvuus on sen herkullinen ja yksinkertainen, lähes videopelimäinen asetelma. Kilpailija astuu areenalle ja saa vastaansa rivisotilaiden sijaan sarjakuvamaisia vihollisia. Jokaisen stage bossin jälkeen peliympäristö muuttuu ja vastus kasvaa. Richards kumppaneineen käy lohdutonta taistelua aikaa ja vihollisia vastaan ja tuohon tunteeseen meistä jokainen vanhan liiton videopelejä pelannut joskus pelannut voi varmasti samaistua. Eikä The Running Man ole ensimmäinen eikä viimeinen elokuva joka on käsitellyt selviytymistä vastaavanlaisista lähtökohdista.

Onhan näitä.

The Running Man ei painele listauksia tehtäessä Arnold Schwarzeneggerin parhaimpien leffojen joukkoon. Parasta A-ryhmää edustavat elokuvat kuten The Terminator, Predator ja Conan The Barbarian ovat kaikki rainoja jotka tsekkaan vähintään muutaman vuoden välein. Ne ovat omissa sarjoissaan kiistattomia mestariteoksia jotka pitävät Arnoldin ikuisesti yhtenä kaikkien aikojen ikonisimmista toimintatähdistä. Arnoldin tuotannossa hieman alempaan kastiin kuuluvat vähemmälle huomiolle jääneet teokset kuten Red Heat, Raw Deal ja tämän kirjoituksen nimikkoteos. Olen nähnyt ne kaikki mutta en koe tarvetta tarttua niihin kovinkaan usein. Minulle riittää tieto siitä että ne ovat olemassa. Arnoldin uran kannalta ne ovat toki kaikki olennaisia rakennuspalkkeja.

Kaikesta tässäkin tekstissä esitetystä ruoskinnasta huolimatta täytyy muistaa että Arnold on keskinkertaisimmillaankin viihdyttävämpi ja karismaattisempi ilmestys kuin yksikään tusinatähdistä joiden olemme nähneet tulleen ja menneen vuosien varrella. Mies pesee heikkonakin päivänään puolen tusinaa jasonstathamia tai steveaustinia ja vaikka vuodet näkyvät armottomalla tavalla miehen habituksessa, Arnold jaksaa vielä yrittää tänäkin päivänä viihdyttää meitä älisemällä ja heilumalla kameran edessä parhaansa mukaan. Mies on kannuksensa ansainnut jo vuosikymmeniä sitten ja tilillä on varmasti ollut jo pitkään niin paljon rahaa ettei äijän tarvisi kuin makoilla ja piereskellä. Schwarzeneggerille on siis pakko nostaa hattua jo pelkästä sinnikkyydestä mutta myös siitä, että kaikkien kuvernöörin pöydän takana istuttujen vuosien jälkeen mies piti kuin pitikin lupauksensa jonka hän antoi meille kaikille tämä uskomattoman toimintatähden faneille ensimmäisen kerran jo tasan kolmekymmentä vuotta sitten. Tiedätte kyllä mistä puhun.